Maura puhuu luontevammin Riihimäestä kuin Riksusta. Jounin suuhun taipuu lempinimikin. Kuvassa Moona, Jouni, Nelli ja Maura Vähärautio.

Meidän arjessamme turvallisuus on tärkeää, samoin se, että palvelut ovat helposti saavutettavissa – etenkin koulut ja neuvolat. Aiemmin asuimme Hausjärvellä, ja keskustaan oli jonkin verran matkaa. Nyt palvelut ovat lähellä.

Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että olemme riihimäkeläisiä. Meillä on täällä kavereita ja harrastuksia, lapsillakin omat harrastuksensa. Yhdeksänvuotias Nelli harrastaa tanssia ja akrobatiaa. Itsekin harrastamme liikuntaa. Lisäksi käymme paljon kirjastossa.

Kotiutuminen vaatii sen, että liikkuu ja tutustuu paikkakuntaan. Kun kiertelee ja kulkee enemmän, tulee sinuiksi kaupungin kanssa. Tulee olo, että on riihimäkeläinen.

Kävelyillä huomaa, miten kivaa seutua tämä on. On paljon vanhoja kauniita rakennuksia, pääsee helposti luontoon ja näkee historiaa. Esimerkiksi Käräjäkosken luontopolku kotimme lähellä on upea.

Lapset ovat saaneet hyviä kavereita, ja toivottavasti sama kaveripiiri säilyy pitkään. Koivuranta on tosi mukava asuinalue ja tuntuu, että voisimme jäädä Riihimäelle pysyvästikin.

Riihimäki herättää hyviä tunteita. Keskustaan johtavien teiden varsilla on kukkaistutuksia, ja viihtyvyyteen on muutenkin kiinnitetty huomiota.

Hyvinkäällä asuessamme paikalliset mollasivat naapurikaupunkia, mutta Riihimäkihän on paljon mainettaan mukavampi kaupunki.

Teksti Anu Kylvén
Kuva Jenniina Nummela

Juttu on julkaistu Riihimäen kaupungin 1/2017 Koti & Kaupunki -asukaslehdessä.