Ulkomailla Mari Kaasinen käy noin kerran kuukaudessa. ”Lentokentälle kestää täältä sama matka-aika kuin Iso-Robalta”.

Mari Kaasinen asui vuosikausia Helsingin keskustassa. Lapsensa hän halusi kuitenkin kasvattaa maalla.

Helsingin Iso-Roobertinkadulta on vain noin 80 kilometrin matka Hausjärven Oitin keskustaan. Henkisesti matka on kuitenkin huomattavasti pidempi.

Sen matkan on tehnyt Värttinä yhtyeen toinen perustaja ja laulaja Mari Kaasinen, 45. Kuusitoista vuotta kului ”Iso-Roballa”, sitten perheen esikoinen teki tuloaan. Kaasinen katsoi ympärilleen. Hän näki betonia ja ravintoloita ja halusi tarjota lapselleen jotain muuta, samanlaista maalla vietettyä vapaata lapsuutta kuin hänellä itselläänkin oli ollut.

Uudesta kodista piti päästä helposti junalla lentokentälle ja Helsinkiin.

Mutta koska Kaasisella ei ole ajokorttia, mutta hänen työnsä ovat Helsingissä ja keikkoja on ympäri maailman, liittyi uuteen kotiin tärkeä vaatimus: Sieltä piti päästä riittävän helposti junalla lentokentälle ja Helsinkiin.

Unelma toteutui Oitin entisen tiilitehtaan johtajan kartanoksi rakennetussa talossa. Keltaisessa talossa on noin 300 neliötä, matkaa juna-asemalle on 300 metriä ja ikää talolla on arviolta sata vuotta.

Kaasinen käy töiden puolesta Helsingissä noin kaksi kertaa viikossa.
”Olen asettanut elämäni sellaiseen tilaan, että se riittää. Junamatka kestää tunnin, ja sen aikana esimerkiksi sävellän ja harjoittelen biisejä. Junassa on hyvä keskittyä.”

Ulkomailla Kaasinen käy noin kerran kuukaudessa.
”Lentokentälle kestää täältä sama matka-aika kuin sieltä Iso-Robalta”, hän sanoo.

Mari on löytänyt Oitista oman yhteisönsä.

Vuosien saatossa Kaasinen on löytänyt Oitista oman yhteisönsä ja opettaa musiikkia paikallisille lapsille.
”Kaikkiin kyliin on hankala tulla ulkopuolelta. Mutta menin itse juttelemaan ihmisille ja ideoihini on täällä suhtauduttu avoimesti ja innostuneesti.”

Kaasinen itse kasvoi Pohjois-Karjalassa, Rääkkylässä. Kun hän oman miehensä ja vauvansa kanssa muutti Helsingistä Oittiin, eräänä päivänä heidän kotiovelleen koputettiin.

Oven takana seisoi joukko paikallisia ihmisiä. Heidänkin juurensa olivat Karjalassa. He toivat piirakoita ja sukkia ja toivottivat uuden perheen tervetulleeksi kylään.

Se tuntui hyvältä.
”Silloin muistin, että näinhän meillä oli maalla tapana tehdä”, Kaasinen hymyilee.

Teksti: Kati Ala-Ilomäki
Kuva: Teemu Heikkilä