Satutunnilla
Kuva Leila Kinnari-Wahren

Riihimäen kirjaston satutunnit tuovat tarinat lasten lähelle.

Riihimäen kirjaston satuhuoneen seinää koristavat sadat kirjat. Toisella seinustalla on leluja ja erilaisia rooliasuja. Keskellä on iso pöytä, jonka ääressä voi askarrella.

Joka toinen keskiviikkoaamu tähän huoneeseen kokoontuu joukko vanhempia, isovanhempia ja lapsia kuuntelemaan satuja kirjastonhoitajan lukemana. Perinne on pitkä, ainakin parikymmentä vuotta vanha. Saduissa on vuosittain vaihtuva teema. Tänä vuonna vuorossa ovat olleet metsän eläimet.

”Satutuntien rutiini on aina sama. Ensin jokaiselle lapselle annetaan satutuntipassi. Sitten kuunnellaan satu ja keskustellaan siitä. Kommentointi on joskus vilkastakin. Lopuksi askarrellaan jotain sadun teemaan liittyvää”, kertoo kirjastonhoitaja, yksi satutuntien vetäjistä, Tiina Löfberg.

Avoimet satutunnit ovat vain yksi muoto, jolla kirjasto tuo lukemista lasten ulottuville.

Keskiviikkoaamujen avoimet satutunnit ovat vain yksi muoto, jolla kirjasto yrittää tuoda lukemista lasten ulottuville. Perhepäivähoitajat ja päiväkodit voivat tilata satutunteja omien tarpeidensa mukaisesti. Ryhmän koolle ei ole rajoituksia.

”Hyvin pienellekin ryhmälle pidetään satutunti”, Löfberg sanoo. Tilattuja satutunteja kirjastossa on muutama viikossa.

Koululaisille Riihimäen kirjastolla on oma lukudiplomiohjelma. Ohjelmaan kuuluu viisi ryhmää kirjoja. Luettuaan yhden kirjan jokaisesta ryhmästä, oppilas saa lukudiplomin. Lisäksi kirjasto lainaa koululuokille ja päiväkodeille lasten- ja nuortenkirjapaketteja.

Avoimille satutunneille osallistuu yleensä noin neljäkymmentä lasta. Yhteisen ohjelman jälkeen lapset voivat jäädä satuhuoneeseen leikkimään ja askartelemaan. Se tarjoaa hetken vanhemmillekin jutella keskenään – tai uppoutua vaikkapa hetkeksi lukemaan omaa kirjaa.

Teksti Kati Ala-Ilomäki

Juttu on julkastu Koti & Kaupunki -asukaslehdessä 2015